Tytär on ollut tietokoneellaan hiiskumatta koulun jälkeen jo päiviä. Isä saa iltapalapöydässä vanhemmuuskohtauksen. Mutta koska isällä on ollut pitkä päivä, hän unohtaa rakastavan vanhemmuudellisen lähestymistavan ja rypistää otsarypyt kulmakarvojen väliin. Vähän ryppyjä ulottuu ääneenkin.
Isä: - Mitä sä teet siellä tietokoneella kaiket illat?
Tytär ei ole kuulevinaan.
Isä: - No. Kerros nyt!
Äiti havahtuu horteestaan, johon kuului teekupin pinnan vaahdon tuijottelu, nykäisee päätä ylöspäin ja säestää:
- Niin kerro. Kato kun meidän täytyy tietää.
Tytär: - Mitä sä isä teet sun tietokoneella kaiket illat? Kerropas!
Isä: - Äläs nyt vaihda puheenaihetta!
Isä jää seuraamaan, kuinka tytär upottaa teelusikkansa hunajapurkkiin. Hän on epämääräisen ärtynyt.
Isä: - Noin paljon hunajaa! Ei tuo ei käy, se loppuu saman tien!
Hän siirtää näyttävästi hunajapurkin toiselle puolelle pöytää.
Tytär: - Mä en ehtinyt ottaa yhtään!
Pikkusisko: - Miksi mä en saa hunajaa?
Äiti: - Koska et juo teetä.
Isä : - No hei. Miks sä et kerro mitä teet tietokoneella iltaisin? Onko siihen joku syy?
Tytär (tuijottaa murhaavasti hunajapurkkia ) : - Ei oo.
Äiti: - Kato kun meidän täytyy tietää…
Tytär (heittää lusikan pöytään) : – Hyvä on! Hyvä on sitten! Jos pakko on tietää! Mä teen virtuaalitallia! No niin! Joo! Tiedän!! On noloa! Ei voi mitään mä oon nolo! Ootteko te nyt onnellisia?
Äiti: - Ei oo noloa.
Isä: - Ei tosiaankaan tosi hienoa. Mitä ohjelmaa sä käytät?
Tytär: - ÄÄÄÄÄÄÄ lopettakaa!
Äiti ( opettavaisesti): Se on ehkä susta itestäs noloa mutta ei meistä.
Isä (hyräilee) - Keep on doin´ it. Munkin pitäis tehdä vielä yks juttu.
Tytär: - Te ootte… ootte… Ilkeitä!
Isä: – Me ollaan vain kiinnostuneita sun asioista.
Pikkusisko: - Ja mun asioista.
Äiti: - Ja sun.
Arki-ilta hämärtyy. Kelmeä valo hohtelee keittössä katonrajan lasipallosta. Ulkona juna jarruttaa. Naakkaparvi lehahtaa tammista lentoon. Jokin iso ja valtava laskeutuu talon katolle. Sen kynnet rapisevat kattotiilillä. Tytär kuulee sen, katsahtaa ulos ja ajattelee Hopea Elonleikkiä, joka on kolmevuotias virtuaalinen cob-ruuna ja aivan taivaallisen hyvä hyppäämään. Pikkusisko ajattelee karkkia, hunajaa ja muita makeita asioita sekä Aku Ankkaa. Isä ajattelee purkkihunajan alenevaa pintaa, mehiläiskatoa ja muita maailman epäkohtia mutta vain ohimennen. Äiti ajattelee teetä. Hän todella pitää teestä, sitä on rauhallista ajatella maailman melskeiden keskellä.
Sitten tulee yö.
Jokin musta ja eläväinen liikkuu yhä katolla ja hengittää hitaasti. Toivotaan, että se on Nukkumatti tai jokin muu iso ja ystävällinen, joka henkii viilenevään syysiltaan bergamotin ja kanelin tuoksuja. Tai pilvi rakkaudellista vanhemmuutta suoraan isän unimaailman pohjattomasta hunajapurkista.
Isä: - Mitä sä teet siellä tietokoneella kaiket illat?
Tytär ei ole kuulevinaan.
Isä: - No. Kerros nyt!
Äiti havahtuu horteestaan, johon kuului teekupin pinnan vaahdon tuijottelu, nykäisee päätä ylöspäin ja säestää:
- Niin kerro. Kato kun meidän täytyy tietää.
Tytär: - Mitä sä isä teet sun tietokoneella kaiket illat? Kerropas!
Isä: - Äläs nyt vaihda puheenaihetta!
Isä jää seuraamaan, kuinka tytär upottaa teelusikkansa hunajapurkkiin. Hän on epämääräisen ärtynyt.
Isä: - Noin paljon hunajaa! Ei tuo ei käy, se loppuu saman tien!
Hän siirtää näyttävästi hunajapurkin toiselle puolelle pöytää.
Tytär: - Mä en ehtinyt ottaa yhtään!
Pikkusisko: - Miksi mä en saa hunajaa?
Äiti: - Koska et juo teetä.
Isä : - No hei. Miks sä et kerro mitä teet tietokoneella iltaisin? Onko siihen joku syy?
Tytär (tuijottaa murhaavasti hunajapurkkia ) : - Ei oo.
Äiti: - Kato kun meidän täytyy tietää…
Tytär (heittää lusikan pöytään) : – Hyvä on! Hyvä on sitten! Jos pakko on tietää! Mä teen virtuaalitallia! No niin! Joo! Tiedän!! On noloa! Ei voi mitään mä oon nolo! Ootteko te nyt onnellisia?
Äiti: - Ei oo noloa.
Isä: - Ei tosiaankaan tosi hienoa. Mitä ohjelmaa sä käytät?
Tytär: - ÄÄÄÄÄÄÄ lopettakaa!
Äiti ( opettavaisesti): Se on ehkä susta itestäs noloa mutta ei meistä.
Isä (hyräilee) - Keep on doin´ it. Munkin pitäis tehdä vielä yks juttu.
Tytär: - Te ootte… ootte… Ilkeitä!
Isä: – Me ollaan vain kiinnostuneita sun asioista.
Pikkusisko: - Ja mun asioista.
Äiti: - Ja sun.
Arki-ilta hämärtyy. Kelmeä valo hohtelee keittössä katonrajan lasipallosta. Ulkona juna jarruttaa. Naakkaparvi lehahtaa tammista lentoon. Jokin iso ja valtava laskeutuu talon katolle. Sen kynnet rapisevat kattotiilillä. Tytär kuulee sen, katsahtaa ulos ja ajattelee Hopea Elonleikkiä, joka on kolmevuotias virtuaalinen cob-ruuna ja aivan taivaallisen hyvä hyppäämään. Pikkusisko ajattelee karkkia, hunajaa ja muita makeita asioita sekä Aku Ankkaa. Isä ajattelee purkkihunajan alenevaa pintaa, mehiläiskatoa ja muita maailman epäkohtia mutta vain ohimennen. Äiti ajattelee teetä. Hän todella pitää teestä, sitä on rauhallista ajatella maailman melskeiden keskellä.
Sitten tulee yö.
Jokin musta ja eläväinen liikkuu yhä katolla ja hengittää hitaasti. Toivotaan, että se on Nukkumatti tai jokin muu iso ja ystävällinen, joka henkii viilenevään syysiltaan bergamotin ja kanelin tuoksuja. Tai pilvi rakkaudellista vanhemmuutta suoraan isän unimaailman pohjattomasta hunajapurkista.