Alakoulu loppui. Yhtäkkinen hysteria valtasi luokan tytöt: lapsuus oli päättymässä. Tulevaa seiskaluokkalaista vaivasi, koska kevätjuhlissa häntä ei itkettänyt niin kuin kaikkia muita. Järkytys ja tunne hetken merkittävyydestä purkautui nauruna.
Lapseni: se tulee myöhemmin. Silloin kun vähiten osaat odottaa, tunne siitä että elämä kohisee eteenpäin luotijunan vauhdilla; että aika kiitää nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.
Sama lapsi sai elämänsä ensimmäisen stipendin. Palkinto tuli hyvistä oppimissuorituksista. Noloa, sanoo tyttö mielihyväänsä peitellen. Nyt kaikki luulevat, että sitä on joku nörtti. Pikkusisko katsahtaa auton takapenkillä ylös omasta todistuksestaan ja kysyy: Mikä on nörtti. Äänestä kuultaa, että sisko kyllä tietää, mutta kiva olisi keskustella, varsinkin jos nörtti on jotain noloa, niin kuin mitä ilmeisemmin on. Oo nyt hiljaa, tuleva seiska hermostuu. Ei kuulu sulle.
Siinä me ajamme kotiin. Omista asioistaan väsyneet vanhemmat, toisella mielessä rikkoutunut ruohonleikkuri ja toisella mitä lie. Takapenkillä alati kasvavat lapset. Kuinka moni seuraa turhaan kellon tuntiviisaria ja yrittää havaita sen liikkeen? Samanlaista on lapsen kasvu, sen momentumia on mahdoton huomata, silti se tapahtuu. Aika on maailmankaikkeuden suurin mysteeri, ei se, mistä sähkö saa alkunsa ja miksi aurinko on.
Elämä jatkuu, se kantaa. Matkalaukut pakataan ratsastusleirille ja mummolan lomalle (totuuden nimessä pakkaus on alkanut jo viikkoa aikaisemmin). Leijonankita kukkii, koira vaihtaa kesäturkkiin. Kesä kiitää kohti kuin luotijuna, ottaa mukaansa. Pysähtyy, toivotaan, hetkeksi heinäkuuhun ja helteeseen. Sitten taas mennään.
Lapseni: se tulee myöhemmin. Silloin kun vähiten osaat odottaa, tunne siitä että elämä kohisee eteenpäin luotijunan vauhdilla; että aika kiitää nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.
Sama lapsi sai elämänsä ensimmäisen stipendin. Palkinto tuli hyvistä oppimissuorituksista. Noloa, sanoo tyttö mielihyväänsä peitellen. Nyt kaikki luulevat, että sitä on joku nörtti. Pikkusisko katsahtaa auton takapenkillä ylös omasta todistuksestaan ja kysyy: Mikä on nörtti. Äänestä kuultaa, että sisko kyllä tietää, mutta kiva olisi keskustella, varsinkin jos nörtti on jotain noloa, niin kuin mitä ilmeisemmin on. Oo nyt hiljaa, tuleva seiska hermostuu. Ei kuulu sulle.
Siinä me ajamme kotiin. Omista asioistaan väsyneet vanhemmat, toisella mielessä rikkoutunut ruohonleikkuri ja toisella mitä lie. Takapenkillä alati kasvavat lapset. Kuinka moni seuraa turhaan kellon tuntiviisaria ja yrittää havaita sen liikkeen? Samanlaista on lapsen kasvu, sen momentumia on mahdoton huomata, silti se tapahtuu. Aika on maailmankaikkeuden suurin mysteeri, ei se, mistä sähkö saa alkunsa ja miksi aurinko on.
Elämä jatkuu, se kantaa. Matkalaukut pakataan ratsastusleirille ja mummolan lomalle (totuuden nimessä pakkaus on alkanut jo viikkoa aikaisemmin). Leijonankita kukkii, koira vaihtaa kesäturkkiin. Kesä kiitää kohti kuin luotijuna, ottaa mukaansa. Pysähtyy, toivotaan, hetkeksi heinäkuuhun ja helteeseen. Sitten taas mennään.