Varoitus. Tämä kirjoitus sisältää eläimen inhimillistämistä. Ärsyttävää!
Hyvä päiväkirja, vuh.
Täällä sitä taas kerran ollaan. Lomalla. Mukanani ovat koiran ( eli allekirjoittaneen) toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi parhaat ystävät eli iso ihminen ja 2 x pienempikokoinen ihminen. Tosiystäväni, se kaikkein pisin ihminen, joka aina rapsuttaa eikä koskaan moiti, on jossain muualla. Etsin häntä joka aamu lomatalon jokaisesta huoneesta. Ei ole vielä löytynyt. Elän toivossa. Ehkä huomisaamuna hän onkin yks kaks eteisen naulakoiden alla piilossa?
Tulomatka tänne lomalle oli rasittava. Tämä mukana oleva iso ihminen ajoi autoa jossa oli terävät jarrut. Koira eli minä suistuin joka T-risteyksessä jaloiltani. Oksetti. Mutta yökkäsin vasta perillä. Tosin syy saattoi olla myös se kiinnostava ruskea papanajuttu Keuruun ABC:n takapihalla.
Täällä on kuraa, litsahtelee tassuissa. Vettäkin on, jään päällä. Hanget ovat paksut ja vaikeat edetä. Tässä päivänä muutamana tulin luikahtaneeksi naapurin lammasaitaukseen. ( Valitettavasti se oli tyhjä. ) Kun piti poistua sieltä, en muistanut mistä olin tullut aidan sisälle. Ihminen vihelsi makupalan kanssa aidan toisella puolella. Ja otti valokuvia kun nousin etujalkojeni varaan ja kurkistin tukevan aidan yli. Arvaa hyvä päiväkirja tekikö mieli poseerata?? EI! Lopulta huomasin, että aitaus loppuu keskelle peltoa. Loikin noin 500 metriä uppohangessa päästäkseni makupalan luo, hyvin raskasta. Ihmistä nauratti. Joku aukko olisi ilmeisesti ollut siinä aivan vieressä.
Nyt otan lunkisti. Makaan tässä kuono jonkun jalan päällä, mukavasti pöydän alla. Sen olen huomannut elämäni varrella, että optimismi kannattaa. Aina jotain tippuu. Ainakin näiltä löppäkourilta.
Hyvä päiväkirja, vuh.
Täällä sitä taas kerran ollaan. Lomalla. Mukanani ovat koiran ( eli allekirjoittaneen) toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi parhaat ystävät eli iso ihminen ja 2 x pienempikokoinen ihminen. Tosiystäväni, se kaikkein pisin ihminen, joka aina rapsuttaa eikä koskaan moiti, on jossain muualla. Etsin häntä joka aamu lomatalon jokaisesta huoneesta. Ei ole vielä löytynyt. Elän toivossa. Ehkä huomisaamuna hän onkin yks kaks eteisen naulakoiden alla piilossa?
Tulomatka tänne lomalle oli rasittava. Tämä mukana oleva iso ihminen ajoi autoa jossa oli terävät jarrut. Koira eli minä suistuin joka T-risteyksessä jaloiltani. Oksetti. Mutta yökkäsin vasta perillä. Tosin syy saattoi olla myös se kiinnostava ruskea papanajuttu Keuruun ABC:n takapihalla.
Täällä on kuraa, litsahtelee tassuissa. Vettäkin on, jään päällä. Hanget ovat paksut ja vaikeat edetä. Tässä päivänä muutamana tulin luikahtaneeksi naapurin lammasaitaukseen. ( Valitettavasti se oli tyhjä. ) Kun piti poistua sieltä, en muistanut mistä olin tullut aidan sisälle. Ihminen vihelsi makupalan kanssa aidan toisella puolella. Ja otti valokuvia kun nousin etujalkojeni varaan ja kurkistin tukevan aidan yli. Arvaa hyvä päiväkirja tekikö mieli poseerata?? EI! Lopulta huomasin, että aitaus loppuu keskelle peltoa. Loikin noin 500 metriä uppohangessa päästäkseni makupalan luo, hyvin raskasta. Ihmistä nauratti. Joku aukko olisi ilmeisesti ollut siinä aivan vieressä.
Nyt otan lunkisti. Makaan tässä kuono jonkun jalan päällä, mukavasti pöydän alla. Sen olen huomannut elämäni varrella, että optimismi kannattaa. Aina jotain tippuu. Ainakin näiltä löppäkourilta.