Perheemme äiti on tammilomalla. Ihmeellistä!
”Kyllä siitä on aikaa, kun olen saanut kotona rauhassa olla päiväsaikaan, ihan yksin”, ilmoittaa perheenäiti touhukkaasti ja maalailee sanallisesti takkatulen loistetta, ladulla suihkivia suksia, pitkiä (kävely)lenkkejä koiran kanssa korkealta taivaalta paistavan kylmän tammiauringon loisteessa. Laatuaikaa - keskellä päivää!
Mutta mikä on totuus. Minä kerron sen teille nyt. Asioita, jotka menevät suihkivien suksien edelle mennen tullen:
Talitintit. Miten pitkiä, tuntikausiksikin venähtäviä hetkiä sitä saa vietettyä tarkkaillen lintulaudalle pyrähteleviä keltavatsaisia otuksia. Viime keväänä media paljasti, että jotkut niistä ovat kannibaaleja ja syöksyvät suoraan pääkuoren läpi lajitoverin herkullisiin aivoihin kiinni. Odotamme sitä kiihkeästi. Ei ole näkynyt. Mutta lintulaudalla on myös vihervarpunen. Ehkä se käärii hihat? Ehkä kohta tosiaan alkaa tapahtua?
Talven valo, kun se eksyy vanhan ikkunalasin poimuihin ja epätasaisiin valumiin. Jestas. On kuin nykytaidenäyttelyssä voimaantuisi. Ei haittaa, vaikka ei jaksa lähteä Helsinkiin. Ja vaikka jaksaisikin, ei haittaa, että Kiasma on remontissa.
Tuli hellan pesässä. Se katharsis kun saa sen tulen syttymään! Noloperheen isoäiti suoltaa Pohjanmaalta käsin ammattimaiseen tahtiin sytytysruusuja. Mutta nyt tuotantoketju on jostain syystä sakannut. Puuttuuko raaka-ainetta? Syö lisää kananmunia isoäiti! Kotonalomailijamme on kuin varhainen neandertalilainen, joka tulen sammuttua alkaa miettimään uudestaan että mitä kiviä yhteen iskemällä sen lämmön saikaan syttymään. Ai niin tulitikut. Mutta miten tulen saa siirtymään tikusta puuhun?
Tulikatharsis, tappajalinnut ja epätasainen ikkunalasi. Niistä on tammiloma tehty, ei todellakaan mistään suksien suihkinnasta. Ja hyvä niin.
”Kyllä siitä on aikaa, kun olen saanut kotona rauhassa olla päiväsaikaan, ihan yksin”, ilmoittaa perheenäiti touhukkaasti ja maalailee sanallisesti takkatulen loistetta, ladulla suihkivia suksia, pitkiä (kävely)lenkkejä koiran kanssa korkealta taivaalta paistavan kylmän tammiauringon loisteessa. Laatuaikaa - keskellä päivää!
Mutta mikä on totuus. Minä kerron sen teille nyt. Asioita, jotka menevät suihkivien suksien edelle mennen tullen:
Talitintit. Miten pitkiä, tuntikausiksikin venähtäviä hetkiä sitä saa vietettyä tarkkaillen lintulaudalle pyrähteleviä keltavatsaisia otuksia. Viime keväänä media paljasti, että jotkut niistä ovat kannibaaleja ja syöksyvät suoraan pääkuoren läpi lajitoverin herkullisiin aivoihin kiinni. Odotamme sitä kiihkeästi. Ei ole näkynyt. Mutta lintulaudalla on myös vihervarpunen. Ehkä se käärii hihat? Ehkä kohta tosiaan alkaa tapahtua?
Talven valo, kun se eksyy vanhan ikkunalasin poimuihin ja epätasaisiin valumiin. Jestas. On kuin nykytaidenäyttelyssä voimaantuisi. Ei haittaa, vaikka ei jaksa lähteä Helsinkiin. Ja vaikka jaksaisikin, ei haittaa, että Kiasma on remontissa.
Tuli hellan pesässä. Se katharsis kun saa sen tulen syttymään! Noloperheen isoäiti suoltaa Pohjanmaalta käsin ammattimaiseen tahtiin sytytysruusuja. Mutta nyt tuotantoketju on jostain syystä sakannut. Puuttuuko raaka-ainetta? Syö lisää kananmunia isoäiti! Kotonalomailijamme on kuin varhainen neandertalilainen, joka tulen sammuttua alkaa miettimään uudestaan että mitä kiviä yhteen iskemällä sen lämmön saikaan syttymään. Ai niin tulitikut. Mutta miten tulen saa siirtymään tikusta puuhun?
Tulikatharsis, tappajalinnut ja epätasainen ikkunalasi. Niistä on tammiloma tehty, ei todellakaan mistään suksien suihkinnasta. Ja hyvä niin.